Tavoitteet auttavat onnistumaan


Kaikkea tekemistä ajaa jokin motivaatio. Jokin asia on vain kivaa, joten sitä tekee. Usein myös halutaan saavuttaa jotakin. Sijoitus- ja säästämispiireissä usein tavoitellaan velattomuuttahuolettomia raha-asioitataloudellista riippumattomuutta ja jotkut jopa miljoonaa euroa.

Tavoitteet auttavat ratkaisevasti onnistumaan.

Eräs eniten viitatuimmista tutkimuksista asiasta on vuodelta 1991, Edwin Locken julkaisu "A Theory of Goal Setting & Task Performance". Kyseisessä julkaisussa Locke viittaa useisiin tutkimuksiin ja yhteenvetää, miten tavoitteiden asettamisella on äärimmäisen vahva positiivinen vaikutus suorituskykyyn. Mitä täsmällisempiä, haastavampia tavoitteita, sen parempi. 

Myös sitoutuneisuudella tavoitteeseen oli vahva merkitys. Se, että sanoo tavoitteensa ääneen tai tuo sen muuten julki, sitouttaa tehokkaammin tavoitteeseen.

SMART tavoitteita


Yrityselämässä käytetään paljon ns SMART tavoitteita. Kirjainten merkitys hieman vaihtelee lähteestä riippuen, mutta alkuperäinen teos viittaa Mike Morrisonin kirjaan "History of SMART Goals", 2010. Käytetään tätä akronyyminä seuraaville sanoille:

Specific -  Täsmällisesti määritelty
Measurable - Mitattavissa
Achievable - Saavutettavissa
Relevant - Mielekäs / relevantti
Time bound - Aikaan sidottu

Esimerkiksi: Tavoite on saada miljoona euroa nettovarallisuutta ennen sitä päivää, kun täytän 41 vuotta. Joku voi kritisoida, kuinka saavutettavissa tämä on, mutta Locke:n tutkimuksen mukaan tavoitteet pitää olla korkealla.

Yhtä hyvin tavoite voisi olla:
  • Olla velaton vuoden 2017 lopussa
  • Saada vähintään 200 euroa säästöön joka kuukausi 2017 aikana
Huonoja tavoitteita ovat mm.:
  • Teen parhaani tänä vuonna kulujen karsimisen suhteen (ympäripyöreä)
  • Nettovarallisuus 300 000 euroa (Ei aikaan sidottu)
  • Taloudellinen riippumattomuus ensi viikolla (Tuskin saavutettavissa. Pitäisi määrittää myös miten tätä mitataan)

Tavoitteet auttavat löytämään keinot


Jos tavoitteesi on olla velaton, kohdistat ajatuksesi todennäköisesti nykyisten velkojesi kuukausimaksuihin, eri lainojen kokoihin, tapoihin maksaa niitä nopeammin pois ja niin edelleen. Tämä saattaisi johtaa sinut valitsemaan kireämmän kuluttamisen ja seuraamaan lainojesi poismaksua lähemmin.

Jos tavoitteesi on omistaa asunto, saatat ensin pohtia tapoja saada käsiraha kasaan, mikä aiheuttaisi tiettyjä toimenpiteitä. Mikäli asut jo velalla ostetussa asunnossa, ohjaa tämä tavoite sinut tarkastelemaan lainasi poismaksukykyä ja optimoimaan sitä.

Mikäli taas tavoitteesi on saada miljoona kasaan, joudut pohtimaan aivan eri asioita: mistä hyviä palkkatuloja, vuosikymmenten säästämistä, vaihtoehtoisia sijoituskohteita, tuotto-odotuksia, riskejä.
Ja jos tavoitteesi on saada miljardi, no, käytännössä vaihtoehdot ovat seurata Ilkka Paanasen jalanjäljillä ja perustaa globaali, todella tuottava yritys - tai naida joku vanha miljardööri ilman avioehtoa.

Kaiken tämän pointti on se, että valitsemasi tavoite auttaa sinua palastelemaan ongelmaasi ja hakemaan näille ali-ongelmille ratkaisuja. Tavoitteet kannattaa valita hyvin tai niitä kannattaa tarkistaa aika-ajoin. sillä ne myös kahlitsevat ajatusmaailmaa.

Hieno esimerkki tästä on Takery Kobayashi, japanilainen kilpasyömäri, joka tuplasi hot dogien 12 minuutin syömisennätyksen vuonna 2001, syöden 50 hot dogia, kun aikaisempi ennätys oli 25. Syy onnistumiseen oli nykyisen ennätyksen sivuuttaminen ja tähtääminen ihan eri sfääreihin.

KOBAYASHI: I think the thing about human beings is that they make a limit in their mind of what their potential is. They decide, “I’ve been told this,” or “this is what society tells me,” or they’ve been made to believe something. If every human being actually threw away those thoughts and they actually did use that method of thinking [about] everything — the potential of human beings is great, it’s huge, compared to what they actually think of themselves.

Mikä sinun SMART-tavoitteesi on?


Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

1 kommentti:

  1. Oma pitkäaikainen tavoitteeni oli päästä pisteeseen jossa passiiviset tuloni kattaisivat kuukausittaiset kuluni. Tähän tavoitteeseen oli vuosittaisia välietappeja eli pyrin tiettyyn keskimääräiseen prosenttiosuuteen jotka välillä täyttyivät ja välillä taas ei.

    Nykyisellään tavoitteeni on edelleen passiivisten tulojen lisäksi kasvattaa puskuria pahan päivän varalle jotta voisin halutessani muutaman vuoden päästä siirtyä lyhennettyyn työviikkoon tai jopa lopettaa työskentelyn kokonaan riippuen miltä siinä vaiheessa tuntuu.

    Muita tavoitteita on edelleen minimoida kiinteitä kuluja elintasoa laskematta esim. Asentamalla sähköpaneeleja / tuulivoimalan akkuineen päivineen. Kohti energia omavaraisuutta :)

    VastaaPoista